Ensimmäinen kouluvuosi Paukkulassa


Ensimmäinen kouluvuosi täällä on ollut aika jännittävä. Olen kokenut paljon uusia kokemuksia ja tapahtumia, päässyt osaksi luokkaa ja tutustunut moneen aivan ihanaan ihmiseen.

Vaikka epätoivo usein iskee ja tekisi mieli lopettaa koko koulunkäynti ja kaikki, jäädä vain nukkumaan peiton alle on aina joku tullu kiskomaan tunnille. Missään vaiheessa ei itselle ole tullut parin ensimmäisen viikon jälkeen, että ihmiset eivät haluaisi minua mukaan. Ensimmäiset pari kuukautta olivat aika kamalat, en tuntenut juuri ketään ja istuin huoneessani suurimman osan vapaa-ajasta. Nyt sekin on muuttunut.

Ollaan leivottu yhdessä, juostu liikuntasalissa, naurettu solussa ja saatu todistaa monen uuden kaverisuhteen syntymistä.

Vaikka porukka on aika tiivis joidenkin osalta, mielestäni parasta on se, kun voit vain mennä porukkaan mukaan. Vaikka kuppikuntia on ehkä jonkin verran havaittavissa, se ei haittaa minua ainakaan. Voit kävellä melkein kenen tahansa luo juttelemaan ja hän ei käännytä sinua heti pois , voit istua kenen tahansa viereen ja hän tervehtii sinua. Näin olen itse kokenut asian ja iloitsen siitä, että ihmiset ovat Paukkulassa niin avoimia ja tulevat hyvin toimeen kaikkien kanssa. Vaikka onhan se toisaalta yksi aika tärkeä piirre meissä tulevissa nuoriso- ja yhteisöohjaajissa  omasta mielestäni. Myös heidät, ketkä tulevat jatkuvasta hausta otetaan mukaan heti. Asuntolassa mennään koputtelemaan ruoka-aikaan, että onko tulossa syömään ja ruokailussa jos joku istuu yksin mennään tämän luo syömään. Harvoin olen kenenkään täysin yksin on syömässä.

Koen, että meidän luokasta on tullut ainakin itselleni turvallinen paikka jakaa ajatuksiani. Tiedän, että kaikki eivät välttämättä pidä minun aika vahvoista ja eriävistä mielipiteistäni, mutta kukaan ei tuomitse. Mielestäni saat luokkamme kesken näyttää tunteesi ja itsesi sellaisena kuin olet. Oli sinulla maailman paras tai maailman huonoin päivä, se on kaikille okei. Mielestäni meidän luokassa ei tarvitse peitellä todellista itseään, mielipiteitään tai tunteitaan. Kaikki otetaan vastaan sellaisena, kuin he ovat ja heidät hyväksytään sellaisina.

 

Muistakaa, että olette mahtavia ja ehkä parhaita luokkatovereita ja ystäviä mitä voisi toivoa. ❤

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s